Tunneälyä käytännössä -koulutus

Tunneälyllä tasapainoon ja menestykseen

Tutkimusten mukaan tunneäly vaikuttaa ihmisen onnellisuuteen, tuottavuuteen ja menestykseen. 

Korkea tunneälykkyys parantaa ihmisten kykyä johtaa itseään, tunnistamaan omia tunteitaan ja toisten tunteita. Tunneälytaitojen avulla mukaudutaan muuttuviin tilanteisiin, mm. tehokkaana vastalääkkeenä työstressiin.

Tunneälyarviointi ja valmennus kehittää tunnistamaan omat ja toisten tunteet, kuinka ottaa ne huomioon.

Tunneälykkäät ihmiset eivät pelkästään tule hyvin toimeen muiden kanssa, vaan heillä on kyky vaikuttaa muihin rakentavalla tavalla yhteisten päämäärien hyväksi. He osaavat kehittää, inspiroida, ymmärtää ja vaikuttaa muihin. Ristiriitatilanteissa tunneälykäs yksilö osaa sovitella ja ratkaista tilanteen sekä kykenee jatkamaan yhteistyötä erimielisyyksistä huolimatta. Heillä on myös ymmärrys erilaisista valtavavirtauksista ja ihmisten välisistä suhteista.

Tunneäly näkyy käytännössä tunnetaitoina ja tunnetaitoiset ihmiset tuntuvat tulevan paremmin toimeen muiden kanssa ja ovat empaattisempia ja myötätuntoisempia. He todennäköisesti myös menestyvät paremmin. Daniel Golemanin mukaan 90% menestyksestä ja 58% suorituskyvystä selittyy tunnetaidoilla

Tunneäly käytännössä on virtuaalinen valmentajan vetämä oppimisohjelma, joka auttaa kehittämään olennaisia tunnetaitoja 2020-luvulla ja siitä eteenpäin. Ohjelma on suunniteltu auttamaan sinua parantamaan tunneälykästä käyttäytymistäsi ja parantamaan samalla yhteydenpitoa, kommunikointia ja yhteistyötä muiden kanssa.

 

Miksi tunneälyä kannattaa kehittää?

  • Parannat ymmärrystäsi tunteiden tieteestä ja tunteiden voimakkaasta vaikutuksesta päätöksiin, käyttäytymiseen ja suorituskykyyn. 
  • Kehität tietoisuutta itsestäsi ja muista, jotta voit paremmin olla vuorovaikutuksessa, kommunikoida ja vaikuttaa.
  • Paranna resilienssiä ja hyvinvointiasi, jotta voit toimia paineen alla ja osoittaa vahvaa läsnäoloa ja luottamusta.
  • Parannat taitojasi vaikuttaa positiivisesti muiden tunteisiin. 

Tunneälytaitojen kehittäminen voi parantaa uraa, miksi?

Tunneälytaitojen kehittäminen voi muuttaa elämää, miksi?

Koulutukseen kuuluu kuusi modulia

1. Itsetietoisuus

Selvitetään tunteiden, päätöksenteon, käyttäytymisen ja suorituksen välinen yhteys Tunnistamme tunteitamme laukaisevat tapahtumat ja käyttäytymisreaktiot.

2. Tietoisuus muista

Parannetaan ymmärrystä muista ja siitä, kuinka sovittaa toimintatyyliä ja vuorovaikutusta toimimaan paremmin yhteen eri persoonallisuustyyppien kanssa

3. Aitous

Katsotaan, kuinka ilmaista ajatuksesi, tunteesi ja näkökulmasi luottavaisesti ja hienovaraisesti. Määritellään tyypilliset haastavien keskustelujen aiheet, joista usein keskustellaan.

4. Tunnepäeräinen päättely

Katsotaan, mitä tunneperäinen päättely on ja miksi se on tärkeää. Määritellään, miten voimme saada tunneperäistä tietoa päättelyä ja päätöksentekoa varten.

5. Itsensä johtaminen

Puhutaan stressistä ja resilienssistä. Määritellään asiat, joita jo teemme hyvinvointimme hallitsemiseksi. Tunnistetaan asioita, joiden tekemisen voisimme lopettaa tai aloittaa hyvinvointimme parantamiseksi.

6. Positiivinen vaikutus

Tutustutaan asioihin, joita voi tehdä parantaakseen päivittäisen sosiaalisen kanssakäymisen laatua. Tunnistetaan läheinen henkilökohtainen suhde, jota voisi parantaa, ja toimet, joita voi tehdä sen hyväksi.

Tunneälyä käytännössä on ohjelma, jonka tarjoaa: Genos International. 

Tunneälyn arviointi ja kehittäminen on heidän erityisosaamista ja he tekevät sitä hyvin. Training Industry on tunnustanut GenosInternationalin yhdeksi maailman 20 parhaasta maailmanlaajuisesta arviointiyrityksestä viitenä vuonna peräkkäin.

Palkittu digitaalinen arviointi

Palkittu digitaalinen arviointi halukkaille ja palaute ohjelman lopussa. 

Mitä valmennukseen sisältyy?

1. VERTAILUARVO

Vertaa yksityisesti ja luottamuksellisesti, kuinka hyvin osoitat tunneäylykästä  käyttäytymistä verrattuna muihin Genos-tunneälynarvioinnin tehneisiin. Moduuli 1 jälkeen lkeen tehtävä arviointi antaa sinulle mittarin osoitetusta tunneälystäsi verrattuna Genoksen maailmanlaajuiseen vertailuarvoon.

2. PERSONOINTI

Suorita ammattimainen digitaalinen selvitys arviointituloksistasi ennen ohjelman moduulia 2, jotta voit personoida sisältöä tarpeittesi mukaan. Kokenut Genos-sertifioitu valmentaja voi tarvittaessa auttaa sinua tulosten käsittelyssä ja auttaa sinua laatimaan asiaankuuluvan toimintasuunnitelman.

3. OSALLISTUMINEN

Koe kuusi kahden tunnin valmentajan johtamaa oppimismoduulia. Jokainen moduuli koostuu inspiroivasta sisällöstä, käytännön työkaluista, tekniikoista ja toiminnoista. Opit vertaisten kanssa ja olet vuorovaikutuksessa kansainvälisesti tunnustettujen fasilitaattorien kanssa, jotka kehittävät tunneälykkyyttä Fortune500 -yrityksissä  työskentelevien ihmisten kanssa joka päivä.

4. SOVELTAMINEN

Jokaisen moduulin jälkeen, sinulla on mahdollisuus kÄyttää työkaluja ja tekniikoita työssäsi ja sen ulkopuolella auttaaksesi parantamaan tapaa, jolla muodostat yhteyden, kommunikoit ja vaikutat muihin.

Milloin?

Kysy seuraavasta koulutuksesta alla olevalla lomakkeella.

Missä?

Lahdessa

Paljon maksaa?

950€ sis. ryhmävalmennuksen, työkirjan, arvioinnin ja 1h henkilökohtaisen valmennuksen

tai

750€ sis. ryhmä valmennuksen ja työkirjan. Maksaa voit osissa tarvittaessa.

Kuinka voin ilmoittautua?

Ilmoittaudu tai kysy lisätietoja alla olevalla lomakkeella. 

    Mille kurssille ilmoittaudut tai mistä kurssista haluat kysyä?